Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Eron hetket Karhulassa

Siten taas on viiminen päivä Karhulassa.
Käväisimme kummipojan luona.
 Heillä on kaunis koti.
Hän on vasta perustanut perheen ja odottavat ensimmäistä lastaan.
Ovat onnellisia. 
Kuvastakin onnellisuus näkyy.
Reino-velikin tuli vielä hyvästelemään meitä ennenkuin jatkamme matkaa.
Tässä sitten Reinon vauva, odottelee pihalla .
Kävimme myös ennen lähtöä tervehtimässä
Ritva-siskon toisen poijan perhettä.
Äidin ja Toivo-veljen haudalle kävimme viemässä kukkia.
Kaikkia halasimme ja taas oli eron hetki. (Huokaus)
Toivottavasti tapaamme taas pian.
Taivaan Isä siunatkoon teitä kaikkia.

Sitten olimmekin taas valmiit jatkamaan matkaa.
Enkelit ovat mukanamme suojelemassa
Auto käynnistyi Su ratissa
Hei vaan  ja kiitos kaikille passailusta!
Täällä toinen toisistamme 
joudummr me luopumaan,
Mutta taivaan kaupungissa
yhteys ei lopukaan.
Uusi virsi sitten siellä
niinkuin suurten vetten pauhu soi
uhratulle karitsalle,
joka meille armon toi,
Siionin kannel No: 492. s.4.

Blogiystäville, jos vielä jaksatte matkustaa kanssamme,
 niin  huomenna tavataan.
Siihen asti voikaa hyvin.!
Sy.

5 kommenttia:

  1. Hei Sylvi, loistavia "matkamuistoja!
    Eron hetki on aina haikeaa,kyyneleet siinä vierähtää poskille!
    Pöytäkuva on kaunis,onnellinen nuoripari ja kaikilla iloiset ilmeet!
    Reinon vauva on ihana!
    Siionin kanteleen herkän kaunis virsi.
    Oli muistorikas matka,on ollut ilo olla mukana.
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  2. Pian se aika vierähti,kiitos käynnistä.

    VastaaPoista
  3. Kiva on olla mukana matkallanne. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  4. Kirsti, kiitos kauniista kommenteista.
    Eron hetket ne vanhentaa.
    Kun katselee noita rakastuneita niin tulee mieleen oma nuoruus, ja mitä oli mielessä kun odotin ensimmäistä lastani.
    Reino-veljeni on poikamies ja koira on hänelle rakas.
    Niin tuo siionin kanteleen laulu tuo lohtua eronhetkiin.
    Muistellaan ja katsellaan matkakuvia.
    Hyvää yötä Jeesus myötä

    VastaaPoista
  5. ritva, näin se on, aika kuluu nopeasti kun on hauskaa.♥


    sussi, Kiva kun viihdyt matkallamme.
    Mukavaa lauantai-iltaa myös Sinulle ♥

    VastaaPoista