Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Nyt saavuimme pikkusisko- Orvokin luokse. Kauniit päivät jatkuva, rakkaitten siskojen luona

Orvokin ja Suloseni  kanssa olemme lähdössä päivälenkille.
Monta hanhiparvea oli sinäpäivänä liikkeellä , olivat varmaan muuttosuunitelmissa.
Kiersimme pitkän lenkin. Koko ajan suu kävi.
Oli Sulosella varmaan olemista.
Sitten olikin päiväkahvin aika, kun Orvokkin  Keijorakas tuli kotia.
No olihan sitte miehilläkin jutteluja.
Seuraavana aamuna lähdimme Karhulan torille ja Ritva-siskokin tuli sinne
Täältä torilta on myös paljon muistoja.
Äitini oli täällä lauantaisin ja keskiviikkoisin myymässä saunavastoja
 ja luutia sekä hautaseppeleitä.
Aina käydessämme Karhulassa niin käymme myös torilla possumunkkeja ostamassa.
Tänäänkin joimme kahvit ja söimme possumunkit.
Täällä sitä Helilässä kouluaikana juostiin.
Nyt lähdemme pitemmälle lenkille.
Helilän ympyrä taustalla.
Kymijoen vierustaa on tarkoitus kävellää.
Nyt olemmekin jo Korkeakoskella.
Ennen tässä uitettiin tukkeja. 
Tämä on entinen päiväkoti.
Muistan kun Orvokki 3v.  ja Reino 5v. vietiin tänne  kun äitikin oli kesätöissä.
Yhtenä päivänä sitten he tulivat käsi kädessä kesken päivää kotia.
Reino ei halunnut olla siellä ja otti pikkusiskon kädestä ja karkasi kotia.
Valtatien reunaa kävelivät 2,5 km.
Nyt Orvokki tuolla tulee  ja muistelee, näin lähdettiin.
Käveltiin sitten joen toista puolta takaisinpäin,  ja käväisimme kymin kirkossa.
Tässä kirkossa kävin rippikoulun.
Joka pyhä kävin myös kirkossa.
Paljon taas muistoja täältä.
Eräs muisto.
(Tyttökaverini Marjotin kanssa istuimme aina urkuparvekkeella.
Lauloimme virret kovalla äänellä. (Kummallakin oli hyvät lauluäänet.)
Kanttori kiitti aina meitä.
Välillä oli piinallisia tilanteita kun meitä rupesi naurattamaan esm.
 Edessämme oleva tyttö nosti hameenhelmat ylös kun kävi istumaan ja
 häneltä näkyi villahousut, niin sekö meitä nauratti.
 Emme saaneet naurusta loppua vaan piti mennä ulos.
Nuorena on nauru herkässä.)

Tulehan jo, ruoka odottaa ja kohta tulevat tytöt.
>>>>
Tässä sitten Orvokin tytöt ja tytöntyttö tulivat äitinsä luokse meitä tervehtimään.
Sara tyttö on syntynyt samana päivänä kun meidän lapsenlapsi Anton.
>>
Taas se päivä vierähti iltaan ja huomenna on uusi päivä.
matka jatkuu....
Huomisiin.
sy.

6 kommenttia:

  1. Näyttävän näköistä, varsinkin tuo Kymijoen ranta. En ole koskaan käynyt Karhulassa.

    Hauskoja muistoja teillä:)

    VastaaPoista
  2. Pitkän lenkin te teittekin,hyvää torstaipäivää:)

    VastaaPoista
  3. Sussi, Kymijoki on kaunis ja siinä on monta haaraa.
    Kymijoen vesistö.
    Karhula oli ennen kauppala mutta nyt on yhdistetty Kotkaan.
    Paljon on muistoja.

    Ritva, tulihan sitä käveltyä. Oli vielä niin kaunis päivä.

    VastaaPoista
  4. Hei Sylvi, sinulla on ihania muistoja.
    En ole käynyt Karhulassa, Kymijoki,upea joki maassamme.
    Suolahti oli myös kauppala missä lapsena ja nuorena asuin.
    Teitä on neljä siskosta,kaunis kuva teistä kolmesta yhdessä.
    Voi possumunkit on ihanan makuisia,minullakin on muistoja niistä, kävin sisäoppilaitoksessa koulua,invaliidi lasten ja nuorten koulua Helsingissä. Siellä kahviosta ostimme joskus sellaiset munkkipossut,nami,kertakaikkiaan.
    Olen ollut myös sairaalassa Ortonissa, siellä Ruskeasuolla.
    Kymin kirkko on suloinen pieni kirkko,tuttua sinulle.Kuva on ihana,niin sininen taivas!
    Muistan itsekin kuinka tyttökaverin kanssa joskus oli naurukohtauksia:) Se kuuluu nuoruuteen.
    Pikkusisko Orvokin tyttäret kävivät,kiva.
    Pidän Sara nimestä, jos vielä olisi vauva tahtoisin laittaa Saran nimeksi:)
    On teillä ollut mukava matka,näin paljon tapahtumia.
    Hyvää perjantaita teille ja runsasta siunausta!

    VastaaPoista
  5. Siis missä tämä paikka oli?
    Kymijoki lienee laaja, kun se meidänkin tässä rannassa virtaa!

    Ihana piha ja tuo silta upea ♥

    On teillä taas mukavat reissut ollut ja paljompa on hanhia!

    Kukkakaupat on kivoja, tykkään niistä.

    Iloista reissailua ja viikonloppua :D

    VastaaPoista
  6. Kirsti en huomannutkaan että olit kommentoinut, kiitos sinulle.
    Hauska kuulla sinunkin muistojasi.
    Aina jää mieleen mukavia ja myös vähemmän mukavia muistoja
    ja kyn käy paikossa missä on ollut niin muistot tulevat mieleen.
    Hyvää ja siunausrikasta Marraskuuta sinulle ja perheellesi.

    Seijastiina , siellä missä kymijoki laskee mereen.
    Tavastila missä Orvokki asuu on Karhulan ja Haminan puolessa välissä.
    Matkkustaminen omalla autolla on mukavaa kun on kauniit ilmat ja meillä sitä oli.
    Hyvää ja iloista Marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista