Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Leikkiä lumessa.

Tänään tulivat pojat mummilaan.
No tietysti menimme ulos leikkimään.
lumilinnaa halusivat tehdä.

ei siinä muuta kuin lapiot käteen ja sitten työhön.
Samuel sanoi olevansa chef, mutta
minäkin sain olla toisena pomona. 

Oli pakkaslunta, niin ei oikein 
reunoja saanut kasaan 

Eipä jaksanutkaan pikkuveli
 tuoda lapiota takaisin.
Hyvä kun jaksoi harppoa lumessa. 

Nyt on jo korkeat seinät.
Samuel rakentaa sisäpuolta.

Vaari auttaa kolalla.

Mihinkä Samuel meni, taisi lähteä
laskemaan kelkalla

Piti mumminkin vähän levätä.

No mutta tuollahan Samuel on.
On tehnyt tunnelin.
Sitten olikin aika lähteä hakemaan Rebeckaa.
Antonin kanssa menimme sisälle
ja Samuel ja vaari Rebeckaa hakemaan. 

sisällä ikkunalla lenteli perhonen.
Mistäköhän se siihen tuli.
Kaipa se löytää johonkin ikkunan
 rakoseen talvehtimaan.
Nyt täytyy ruveta lettuja paistamaan,
sillä kohta on Rebeckakin tällä
ja sitten syömme.
Nyt kun tätä rupesin postaamaan niin
lapset nukkuvat.
Teillekin sanon hyvää yötä,
Nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita unia. 

8 kommenttia:

  1. Varpunen pienoinen...kuuntelin ... kiitos ja huomasin uudet kuvat. Ihana sininen hämärä laskeutui kuin lempeä käsi olalle, kas tässä lapset rakentavat lumivalleja, untuvalumesta onkaloita, tuo piha on säilyvä lasten mielessä varmasti kauan, jos se on kesällä täynnä elämää ja värejä niin nyt se on täynnä pyhää rauhaa.

    VastaaPoista
  2. aikaatherine, Lapsenlapset viihtyvät hyvin täällä luonnon keskellä.
    Ei tarvitse mitää tekoleikkipaikkoja kun on iso piha, luonnon rauhaa ja metsää.
    Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä vauhti päällä, hyvä että olet edes hiukan saanut olla päällikkönä :) mikä lapsille sen hienompaa kun päästä mummulaan, se on paras paikka, vielä minullekin vaikka olen jo näin vanhakin, onneksi minulla vielä mummu ja pappa.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun lapset iloitsevat lumesta:)

    meillä sataa täällä taas lisää...

    VastaaPoista
  5. Ihanat lumi leikit,kaunis maisema,teillä on paljon enempi lunta kuin meillä,pientä pakkas lunta sataa.Hyvää viikon loppua teille.

    VastaaPoista
  6. Sarppa, vauhtia riitti.
    Kyllä he isommatkin haluavat vielä tulla.
    Näillä pienillä on se vauhti päällä, saan olla jos mikäkin eläin milloikin. leikeissä.
    Toivotaan että jää muisto iäksi.

    Sussi, Kyllä niin tekevät, ja tulee itsekin leikittyä.
    Hyvää illanajatkoa sinne lumisateeseen.


    ritva, kohta pääset sinäkin lasten kanssa leikkimään.
    Kiitos sanoin sinne teille!

    VastaaPoista
  7. Hei Sylvi,teillä oli mukavat leikit lastenlasten
    kanssa!
    Ja ihanteelliset olosuhteet luonnon keskellä.
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  8. Kirsti kiitos kyllä oli hauskaa.
    Kyllä täällä maalla on lapsilla hauska leikkiä.
    Hyvää yötä, Jeesus myötä

    VastaaPoista