Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Potkien kauppaan

Keitimme lanttuja ja porkkanoita.


Oli tarkoitus tehdä laatikoita jouluksi
Mutta ei ollut korppujauhoja kotona.
No mehän päätettiin lähtä kauppaan niitä hakemaan.
Otettiin potkukelkat esille  ja reppu selkään, 
 sitten lähdettiin.
1/2 km. pitkä iso alamäki alussa ja kovaa mentiin.
Kauppaan on matkaa 5 km.
Tie oli hyvä kylälle asti mutta sitten loppumatka 
oli suolattu ja saimme kiertää sivuteitä.

Saman tien käväisimme tytärtämme katsomassa hänen työpaikallaan ja annoimme muistitikun vietäväksi Rebekalle.


Tässä tyttäremme tekemä taideteos.
Mistä lie löytänyt nuo puut.
Hänellä on sitä taiteilijan silmää.
Takaisin tullessa rupesi pakastumaan
 ja lumesta nousi lämpöä, taivas oli vaaleanpunainen


Suloseni menee tuolla edellä,
 mutta on sen verran sumua ettei näy.


Hyvä jos löydämme kotia kun näin sumu nousee maasta.



Tuli sitä matkaa yli 15 km. kiertotietä pitkin.
Mehut se tuo viiminen  ylämäki otti, ja hiki tuli.
Pitäisiköhän sauna lämmittää ja käydä hangessa pyörimässä,
 niinkuin teimme lauantai-iltana.
Ihana tunne sen jälkeen.
Tämä jälki ei kuitenkaan ole siitä, vaan Rebeckan, makuu jälki. 
Saa nähdä onko jalat huomenna potkimisesta kipeät.
Nyt sekoittamaan lanttu ja porkkalaatikkoon ainekset ja sitten pakkastimeen. Porkkanalaatikko tällä reseptillä tein,
mutta laitoin vähemmän riisiä.
Että tällaista tänään.
Ei muuta kuin oikein hyvää tiistai-iltaa sinulle joka täällä vierailet.!

9 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!

    Muistelin juuri eilen kaihoten potkukelkkoja, minulla oli lapsuudessa sellainen ja pidin sillä liikkumisesta kovasti. Kiva nähdä, että teillä on potkukelkat.

    VastaaPoista
  2. Vanha kunnon putkuri on kätevä peli hiekoittamattomilla teillä.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä Susanne on tehnyt hienon taideteoksen,kyllä potkukelkkailu on kivaa,kylläpä on sumuista,kaunista talvi maisemaa.

    VastaaPoista
  4. Ihanan talviset kuvat ,on se kiva potkutella, kyllä siinä saa raikasta ilmaa ulkona kun tuon kauppareissun heittää, on sen verran matkaa :)

    Nami, nami porkkanalaatikkoa, se on oltava jouluna, ja lanttulaatikkoa, itse tosin ostan aina, joo ei ne niin ihania ole, tiedän.

    Mutta leppoisaa iltaa Sylvi ja mukavaa joulun alus touhuilua ♥

    VastaaPoista
  5. Sussi, lapsena sitä oli tiet hiekoittamattomat, nykyään hiekoittavat kaikki tiet.
    Meillä on yksityistie niin ei aina hiekota, niin pääsee kelkalla potkimaan.

    AAMU, kyllä on hyvällä lumisella tiellä kätevä. ja nykyään siellä suomessa olen nähnyt että on pyärillä potkukelkat ,niin pääsee kesälläkin potkimaan.


    ritva, Susannella on sitä taiteilijan silmää.:)
    Kyllä on hauska potkutella.


    Seijastiina, Kiitos vaan♥
    Kelkalla pääsi niin mukavasti kauppaa, muuten käymme aurtolla.
    Tein valmiiksi jouluksi, niin sitten vain paistan niin saa olla ruuanlaitosta rauhassa joulunajan.
    Kiitos ja samoin sinulle mukavaa touhuilua.


    seijastiina, Kiitos.

    VastaaPoista
  6. Oli pakko palata takaisin ihailemmaan kuviasi,nyt vasta huomasin tuon lumienkelin ala kuvassa, ihana, niitä pitää lähteä tekemään, olis hyvä runokin, ehkä viikonloppuna.
    Nyt katsomaan kohta Emmendale ja huiluuttamaan selkää hiukan pitkälleen, iloista iltaa ja levollista yötä Sylvi ♥

    VastaaPoista
  7. seijastiina, kiitos!
    Anna runon tulla, sitä odottelen.
    Kiitos samoin sinulle iloista iltaa ja levollista yötä.♥

    VastaaPoista
  8. Man tackar för besöket :) oj vilken fina bilder på snön och "dimman" (eller vad man nu kallar det) som kom när det blev kallare på er hemfärd. Kram Suss

    VastaaPoista
  9. suss o Kai.
    Ole hyvä ja kiitos
    Halit täältäkin ♥

    VastaaPoista