Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

torstai 4. marraskuuta 2010

Syksyn rengasmatka suomessa kääntyy kotiapäin, ja päättyy tähän.

Kello soi,pirrrrrrr.
Ei   muuta kuin ylös sängystä ja pukeutua.
 Irmasisko oli jo keittänyt aamupuuron ja kahvi putputti.
Nyt sitten kotimatka alkaa.
Lupasivat lumi ja räntä sadetta täksi päiväksi, mutta vielä ei ainakaan lunta sada,
Hyvä.
Eron hetki taas edessä. Halaukset, toivottavasti tavataan taas pian.
sitten  auton nokka Turkuun päin.
Puolessa välissä matkaa rupesi pyryttämään räntää ja tuuli lennätti lehtiä koivuista.
 
Siinä se laiva meitä jo odottaa.
Ajetaan sisään.

Vielä katsellaan ja vilkutetaan suomeen päin.
 Koti maa kun taakse jää......
Onpa hytin ikkuna likainen,  haluaisin ottaa kuvan auringon noususta.
  No, saa kelvata
.

Saaristoa.

No ollaanko jo Tukholmassa?  No ei sentään.
Maarianhaminassa.

Risteilijät siirtyivät tuohon laivaan

Mutta me jatketaan matkaa.
Olimme juuri  syöneet kunnon aterian ja nyt alkoi laineet heiluttamaan laivaa.
Parasta että käymme vähäksi ajaksi lepäämään.

Kyllä se tekikin hyvää nukkua vähän,
Tuli ihan pirteä olo ja laineetkin tyyntyivät.
Nyt kahville!

Kohta olemme tukholmassa

Aurinko laskee.

Tukholman saaristoa ihaillaan.
Mitenköhän siellä kotona jaksetaan?
Lapsia ja lastenlapsia on jo ikäva.

No huomenna tavataan heidät.
Ihana matka on takana päin.
Ilomielellä matkataan  kohti kotia kun ollaan tavattu veli ja siskoja sekä heidän lapsiaan.
Aurinko laskee ja Kaknäs torni näkyy

 Kello on 18.15 kun  tultiin satamaan ja edessä on 400 km. automatkaa eteläänpäin.
<<
Olimme kotona illalla klo.23.
Kaikki hyvin.
Tähän sitten päättyi syksyn suomen matka.
Tuli ajettua vähän yli 2000 km.
Enkelit olivat koko ajan mukanamme,  niin ei mitään haaveria sattunut koko matkalla.
Kiitos Taivaan Isän kun lähetti ne meitä suojelemaan.
Kiitos myös  teille jotka seurasitte matkaamme!

Hyvää yötä  Jeesus myötä.

Tavataan toisissa merkeissä huomenna!

5 kommenttia:

  1. Tukholman saaristo on tavattoman kaunis, sitä aina mukava ihailla laivasta.

    Kiva reissu teillä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti teille kun kävitte,oli kiva seurata tätä matkaa,hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Sussi, niin on, hauska ihailla saaristoa.
    Hauskaa perjantaita sinulle!♥

    ritva, Kiitos ja hyvää viikonloppua myös teille! ♥

    VastaaPoista
  4. Teettekö joka kesä rengasmatkan Suomeen?
    Minusta on ollut nautittavaa olla mukana,kiitos!
    Kaunista on.
    Siunausta Sylvi perheellenne!

    VastaaPoista
  5. Kirsti, ainakin kerran vuodessa käymme suomessa, mutta ei aina tuolla ylempänä, Outokummussa kun sinne on niin pitkä matka.
    Kiva kun viihdyt matkassa.
    siunausta myös sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista