Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

torstai 30. joulukuuta 2010

Siirtynyt uuteen blogiini.

Olen kuukauden jo postannut uudessa blogissani mutta monikaan entinen täällä vieraileva ei ole sinne löytänyt.
Uusi osoite on:
   http://sylvi-elmluonnossa.blogspot.com/
Tervetuloa sinne.
sylvi

lauantai 11. joulukuuta 2010

Kuukauden kuva.11.12.2010

Tässä viimisiä kuviani tässä blogissa.

Hei kaikki entiset ja uudet.   kiitos teille kauniista kommenteistanne.
Piakkoin siirryn toiseen blogiin.
 Sen näet oikealta  sivulta.Tervetuloa sinne!
Nyt en kerkiä enempää ja valmistaudun lähtöön "Kaikenkansan joulujuhlaan"
Se on perinteinen suomalainen juhla täällä Boråsissa. siellä tarjotaan suomalaista jouluruokaa.
On Jeesuksen syntymästä , joulunäytelmä, laulua yhdessä, (johon Suloseni ja minut on pyydetty esilaulajiksi), ja  tänävuonna laulamme myös me "Mariat"  ja "Sulosoinnut".
Pukkikin tulee sinne.  
Olemme olleet monessa näytelmässä mukana.
200 henkeä mahtuu pöytiin. ja joka vuosi on pöydät täyttyneet.
Tästä juhlan järjestämisestä saamme Kiittää  diakonissaamme Tuula Davidssonia, ja tietysti kaikkia vapaehtoisia  apulaisia..
Hyvää lauantaita kaikille! sylvi

perjantai 10. joulukuuta 2010

Joulukuinen aamu.


Taas saimme nousta uuteen aamuun.
Terveenä luontoa ihastelemaan.
Tästä kaikikesta  Taivaan Isää kiittää saamme
kun nyt päivän askareet aloitta saamme,
mitä onkaan mulla mielessä,
torttutaikinan teko on ainakin edessä.
Asioida täytyy  vielä kaupungilla,

ja Rebeckalle vielä verhot ommella .
Suloseni puut jo sisälle kantoi.
ja posti minulle runolevyn toi.
Joulukortitkin postiin 
jo vein,
ja yhden jo itsellenikin sain.
Nyt hyvää "Kaikenkansan juhlaa ja ateri
aa"
huomiseksi soisin.
Että laulumme sydämeen myös juhlijoille,
joulun iloisen viestin toisi,
" Jeesus lapsi syntynyt on."

Kuuntele >>Sydämeeni joulun teen"

torstai 9. joulukuuta 2010

Lumileikkiä

Hei kaikki !! mummin kanssa me täällä Kanåsen-mäellä leikimme. 

Hei !  minäkin olen mukana"!!

Minä liun tunnelista ulos pää edellä,  mutta  Anton laskee jalat edellä. 

Nyt saat  Samuel kyytiä.

Etpä tiedä mitä minulla on mielessä.

Pööööööö...minä täällä?.

Lähdetkö mukaan mäkeen.

Tehdäänkös lumienkeleitä.
<<
>>
No eilen-illalla saunasta juoksimme ulos ja lumienkeleitä tehtiin,
 mutta kylmää oli ja kiireesti takaisin löylyyn.
Tänään meni koko päivä kaupungilla.
suunittelukokous, hammaslääkäri, ja vielä illasta kenraaliharjoitus joulukonserttia varten.
Kuvat oli lauantaista.

Kaikkea kivaa teillekin toivotan.
Huomisiin 

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Kari Tapio - Olen kuullut on kaupunki tuolla

Hevostelua

Maailman suurin hevonen tuli meitä vastaan.
Otin kuvan takaapäin kun pelkäsin
 ettei hevonen halua olla kuvassa.

Nämä naapurimme hevoset kyllä haluavat kuvaan

Otahan profiili kuva

Anton halusi silittää  Arnoldia

Arnold ei tykännyt kun lähdimme pois.

Linda etsii lumenalta syötävää.

Tänään on ollut, pilvistä ja niin
valkoista on  koko maailma.
Olen tehnyt juhlaohjelma lehtistä
 kevään Evnkeliumijuhliin.
Nyt pitäisi löytää sopiva kuva etusivuun.
Aihe on " MEILLÄ ON LUNASTUS"
Olisiko kellään blogi-ystävällä
 tähän aiheeseen sopiva kuva?
Lähettäkää ehdotuksia.
Olisin iloinen jos löytyisi
Kiitos etukäteen 


Hyvää keskiviikko-iltaa toivotellen
sylvi

tiistai 7. joulukuuta 2010

Potkien kauppaan

Keitimme lanttuja ja porkkanoita.


Oli tarkoitus tehdä laatikoita jouluksi
Mutta ei ollut korppujauhoja kotona.
No mehän päätettiin lähtä kauppaan niitä hakemaan.
Otettiin potkukelkat esille  ja reppu selkään, 
 sitten lähdettiin.
1/2 km. pitkä iso alamäki alussa ja kovaa mentiin.
Kauppaan on matkaa 5 km.
Tie oli hyvä kylälle asti mutta sitten loppumatka 
oli suolattu ja saimme kiertää sivuteitä.

Saman tien käväisimme tytärtämme katsomassa hänen työpaikallaan ja annoimme muistitikun vietäväksi Rebekalle.


Tässä tyttäremme tekemä taideteos.
Mistä lie löytänyt nuo puut.
Hänellä on sitä taiteilijan silmää.
Takaisin tullessa rupesi pakastumaan
 ja lumesta nousi lämpöä, taivas oli vaaleanpunainen


Suloseni menee tuolla edellä,
 mutta on sen verran sumua ettei näy.


Hyvä jos löydämme kotia kun näin sumu nousee maasta.



Tuli sitä matkaa yli 15 km. kiertotietä pitkin.
Mehut se tuo viiminen  ylämäki otti, ja hiki tuli.
Pitäisiköhän sauna lämmittää ja käydä hangessa pyörimässä,
 niinkuin teimme lauantai-iltana.
Ihana tunne sen jälkeen.
Tämä jälki ei kuitenkaan ole siitä, vaan Rebeckan, makuu jälki. 
Saa nähdä onko jalat huomenna potkimisesta kipeät.
Nyt sekoittamaan lanttu ja porkkalaatikkoon ainekset ja sitten pakkastimeen. Porkkanalaatikko tällä reseptillä tein,
mutta laitoin vähemmän riisiä.
Että tällaista tänään.
Ei muuta kuin oikein hyvää tiistai-iltaa sinulle joka täällä vierailet.!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kissa ja koira

Lillen kaiveli lunta, mutta sitten kuuli jotakin.

Ei tullut ääni lumen alta.

Mistä ihmeestä, nyt taisi nähdä jotakin
 ja kiiteesti juoksuun.

Kyllä sai naapurin kissa jalat alle.

Toinen kissa huomasi, Lillenin.

Yritti pelotella koiran pois, mutta miten kävi.

Puuhun oli senkin juostava.

Lillen rätkytti puun alla, mutta kissa istui
 turvallisesti omenapuussa. 

Rebecka rauhoitteli Lilleniä ja otti sen syliin.
Sanoi että, tuon kissan minä haluan sinulle kaveriksi,
 että älä enään hauku.
Kissa istui vain puussa.
Tuli sitten alas kun menimme sisälle.
Kissan päiviä kaikille!
Ha de' så bra!  Vi ses' imorgon!

Sana. Toinen Adventti

2 Adventisunnuntain sana  Jeesus tulee nosta pääsi puhe:  Pasi Palmu paina >   sana
Hyvää kuunteluiltaa sinulle!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Sulon piparit.

Lupasin kertoa miten Sulosen teki ensimmäisen kerran piparkakkutaikinan.
Tässä tulee
Halusin vaihtaa ammattia v. -75.
Opiskelin esikouluopettajaksi.
Joululähestyi ja minulla oli paljon luettavaa.
Suloseni oli kotona ja ajatteli yllättää minua tekemällä piparkakkutaikinan valmiiksi.
Meillä oli Otavan suuri keittokirja ja 
sieltä tämän reseptin mukaan rupesi tekemään.
5 1/2 dl fariinisokeria
1 1/2dl. siirappia
1 1/2 dl. vettä
300 gr.voita
1 rkl.kanelia
1 rkl.inkivääriä
1 rkl.soodaa
runsaat 1 1/2.  l. vehnäjaujoja.
Olin koulussa ja minua pyydettiin puhelimeen.
Sulosen hätäisenä, "kuule minä teen piparkakkutaikinaa,
 ihan reseptin mukaan 
mutta siitä tuli niin löysää.
olen lisännut jauhoja ihan hirveesti, 
vaikka reseptissä ei ollut kuin puolitoista litraa."
Sanoin katsotaan kun tulen kotia.
Ja niinhän käytiin resepti läpi.
Luin ääneen,
puolitoista desilitraa vettä,
Mitä?, huusi Sulo. 
"minä laitoi puolitoista litraa vettä".
Siinä oli vika.
No taikinaa tuli ihan valtavasti ja lapset  
olivat iloisia kun saivat paistaa.
Meillä oli silloin pari possua ja 
ne sai joulupiparit syötäväksi.
Suloseni teki uuden taikinan ja hyvä tuli,
 kuin laittoi vain puolitoista desilitraa vettä
Nyt sitten on joka vuosi tehnyt taikinan.
Tämä oli se juttu jonka lupasin  kertoa. 

Tässä ole hyvä tarjoaa Anton sinulle.
Sulon tekemä taikina tänävuonnakin.

Hyvää pyhäiltaa kaikille!

Talven iloa rinnassa

Piparkakut on leivottu ja nyt ulos.
Pois alta (
akkavalta) täältä tullaan!

Nyt minä lasken.
Vaari jäi sisälle ruuanlaittoon,
niin me neljästään läksimme ulos.
On niin ihana päivä kun saa mummin
 ja serkun kanssa  olla ulkona
Voi, voi, katso nyt mummi kun me laskettiin
penkkaa päin ja kaaduttiin. 

Nyt me veljekst, laskemme ja Rebecka antaa vauhtia.

Eipä enään riittänyt pulkka ja bobb,
vaan piti hakea skateboard.
Uusia haasteita.

Voi, eipä Rebeckalta onnistunut ensimmäisellä kertaa
Mene nyt Lillen lohduttaman mattea,
kun valittaa pyllyänsä. Olisi pitänyt ottaa tyyny.

Kiva Lillen kun tulit lohduttamaan.
Istun tässä vähän niin eiköhän se helpota.

Minä opetan  mummia miten otetaan kuvia.

Olemmeko saman näköisiä?
Serkuksia kun ollaan.

Otappas nyt Rebecka minusta ja mummista
 kuva, kun tässä lumipenkassa istumme.
Sitten lähdemme sisälle syömään.
Pikkuveli on päiväunilla, niin saan omistaa
 yksin mummin ja Rebeckan.

Tänään ei sitten muuta, huomenna jatketaan postausta.
sitten minä, Samuel, näytän miten minä laskin skateboardilla.
Papalle ja mammalle terveisiä!
Hyvää pyhää ja ulkoilkaa  ystävät paljon!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Piparkakkujengi


Mummilassa apulaisia.
(Tässa mummin apulaiset aamiaisella)
Hyvin nukutun yön jälkeen
 aamiainen maistuikin hyvälle.
Lettuja ja muroja.
Tässä olemme valmiina.
No  mummi, mitä haluat että tekisimme?
Ahaa, että piparkakkuja.

Lainaan esiliinaasi, saanko mummi?
Hyvä!
 
Entäs minä?
Käviskö tämä esiliina mulle?
Minä lainaan  mummi sinun ruudullista esiliinaa.
Leikkasin huvin punaisesta kankaasta.
Onko hyvä näin?
Ok. 
Nyt aloitetaan.Näytä  mummi sinä Antonille miten kaulitaan, Minä näytin jo Samuelille, vaikka kyllä hän muisti viimevuotisesta.
Näin minä osaan jo.Tonttuhattu oli liikaa.Hiki tässä tulee
Nyt mummi saat vain katsella,
 kyllä me piparit teemme.
Näin se meiltä käy.
Tämähän käy kuin tanssien.
Mitäköhän nyt seuraavaksi teen?Olen tehnyt sydämen, mikkihiiren, getabokin possun, kuusen, ukon, tekisinkö gumman.
Tässä minun paistamat,
olkaa hyvät ja maistakaa.
Tässä sitten kaikki kolme tyytyväisinä, maistelemme ja toivomme että hyväksytte.Mitäs sanotte?Oliko hyviä? 
Minä olen käynyt mummia auttamassapiparkakkujen teossa joka vuosi, siis 20vuottaOlin vai  3 kuukauden ikäinen kun ensimmäistäkertaa olin auttamassa.Mitäs sanotte, onkohan mummi tyytyväinen?
Huomenna saa mummi kertoa lisää tästä päivästä.
Nyt me lähdetään kotia.
Mummikin saa taas nukkua vaarin vieressä.
<
Olemme leikkineet myös ulkona.
Mutta siitäkin kuulette huomenna.
Hyvää yötä ja hyvää
2 Adventtipyhää,