Käymme yhdessä ain.

Käymme yhdessä, arjet ja pyhät. tietämme ohjaa Taivaan Isä.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lumi myräkkä.

Tämä kuva on otettu vuosi sitten 22/11-09.
Alimmaiset kuvat on uusia.
Ja tänään on tämän näköistä.
Ulkona tuiskuttaa lunta ja tuulee kylmästi.

Tie täytyy kuitenkin  aukaista ja siellähän Suloseni työntelee jo  kolaa.

Sokeritoppakuuset ovat saaneet valkoisen nutun.
Aurikokellon ympärille on muodostunut kinoksia. 

En taida mennä ulos ennenkuin myräkkä loppuu.
Susannen piti tulla töitten jäleen tänne,
mutta saa nähdä pääseekö mäkeä ylös,
jos se tätä lumen tuloa jatkaa koko päivän.
Sillä  mäki on jyrkkä ja 1/2 km pitkä.

Isänpäivän ruusut kuitenkin lämmittävät sisällä.
Ovat vielä näin kauniita.
Eilen paistoin pullaa ja ruisleipää, mitäköhän paistaisi tänään.
<<
Päivät sujahtavat niin nopeasti kun noita vanhoja videoita ajetaan DVD:lle.
Samalla katsellaan niitä.
Ihan ollaan ajassa siirrytty pitkälti takaisinpäin.
Ihana katsella.
Kyllä niitä onkin kertynyt paljon.
Nyt vuosi -93 DVD:llä
Levyt loppui että suloseni saa ostaa uusia
kun tänään menee radiokokoukseen kaupungille.
<
 << Nyt on elvakahvin aika että heippa ja hyvää päivänjatkoa !


Kiitos teille ihanille blogiystäville jotka ilahdutatte kommenteillanne.

11 kommenttia:

  1. No kylläpä teillä on jo lunta,täällä ei ole paljomitään,te pääsette aikaisin kolamaan,hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä saa hyötyliikuntaa roppakaupalla lumia kolatessa. Niin kauniita talvikuvia kodista ja pihasta.
    Onpas ruusut säilyneet hyvinä ja kauniina.
    Hyvä idea ottaa peräkkäisinä vuosina kuva samasta kohtaa samaan vuodenaikaan, pitääpä napata vinkki itselle täältä.

    VastaaPoista
  3. Kauniin lumiset kuvat, ja teillä taas ihania onnen päiviä.
    Onneen ei tarvita isoja asioita, yhdessä oloa ,yhdessä tekemistä ja iloa.

    Ja herkkuja taas tehnyt on hän, namskista :P
    Levollista iltaa ja kiitos Sylvi ♥

    VastaaPoista
  4. Talvi on edennyt tällä kertaa - toistaiseksi - normaalirytmillä: lunta alkaa olla jo pieniksi kinoksiksi saakka.

    VastaaPoista
  5. ritva, Lunta on kuin pohjoisessa.Kiitos, ja hyvää tiistai-iltaa!

    Markka, liikuntaa tarvitaa.
    Nyt ei kukat kuki, mutta lumi kaunistaa pihan.)
    On kiva vertailla eri vuosina lumen tuloa.

    seijastina, kiitos!
    Näin on onni saa todella pienistä asioista.
    Kunhan vain osaamme ottaa ne vasta ja iloita.

    AAMU, Toivotaan että lumi pysyisi.
    Marraskuukaan ei tunnu pitkältä kun maassa ja senansiosta valoisaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvänen aika kun on paljon lunta, meilläkin on tavallista enemmän muttei sentään noin paljoa, kova tuuli on vinkunut koko yön nurkissa, joten takkaan saa heittää valkeen heti aamulla, olen vielä tämän päivän kotona, kun flunssa on kamala. Mukavaa keskiviikkoa. Ja ihanat ruusut :)

    VastaaPoista
  7. Sampa, yön aikana on tullut vielä lisää lunta.)
    Lepäilehän niin huomenna olet jo varmasti terve.:)
    Kiitos, ja sinulle myös leppoisaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Täälläkin on eilen illasta asti tupruttanut lunta ja toden totta, kyllä oli aamulla taas paljon ruuhkaa Helsinkiin vievillä teillä. Kolareitakin oli sattunut ja yksi jopa menettänyt henkensä...mä en voi jotenkin ymmärtää, että miks ei ajeta ihan rauhassa koti/työpaikkaa kohti, monet ohittelevat vaikka olisi kuinka huono keli.
    Kyllä nyt on täälläkin ihan talvinen maisema, ja onhan se ihan mukavaa.
    Aivan ihania on ruusut vielä, todella hyvänlaatuisia siis.
    Oikein ihanaa ja rauhaisaa loppuviikkoa sinulle Sylvi, ja kiitos kun vierailet meillä. ;=)

    VastaaPoista
  9. Kaikkialla näyttää satavan nyt paljon lunta. Meilläkin on tuiskuttanut eilisestä lähtien. Toivottavasti lunta ei tule yhtä paljon kuin viime talvena, meillä oli silloin todellinen lumipainajainen.

    Hyvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Lumi tekee luonnosta niin puhtaan ja valoisan.
    Teidän arki kuulostaa oikeinkin ihanalta:)
    Mukavaa viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
  11. Tuija, syytetään aina vaan että lumi yllätti vaikka tiedetään että sitä on tulossa. (no sellasia me ihmiset olemme)
    Kyllä talvella pitääkin olla lunta.
    Ensimmäiset vuodet kun muutimme tänne ruotsiin niin täällä ei ollut lunta jouluna, niin kyllä kaipasin suomen valkoista joulua.
    Nykyään täällä on melkein enemmän lunta kuin siellä.
    Pidän siitä.:)
    Tytär onnistui ostamaan kestävät ruusut.
    Monesti ne on jo lurpallaan toisena päivänä.
    Nyt ovat kestäneet jo 3 viikkoa ja vielä ovat ihan hyvän näköisiä.

    Kiitos ja samoin sinne teille oikein rattoisaa viikoa.
    Mielellään käyn katsomassa kuviasi, sinulla on kaunis ja mielenkiintoinen blogi.

    Sussi, Viime talvena oli todella paljon lunta, ei ihan niin paljon toivota täksi talveksi.
    Pakkastakin kesti taukoamatta 3 kuukautta, vaikka meillä ei ollut niin paljon pakkasta kuin siellä teillä.
    Pidin talvesta kun oli niin puhdasta.
    Kiitos, ja hyvää keskiviiko-iltaa sinne sinulle!

    pitsienkeli, kyllä niin on ja ei tarvitse pölyjä pyyhkiä kun lumi peittää ja koristaa luonnon.
    Kyllä on ollut mukavaa hommaa.
    Olemme tyytyväisiä elämäämme näin kuin se nyt on.
    sinullakin on paljon hauskoja sisustus askartelua.
    Kiitos ja samoin sinulle mukavaa viikoa.

    VastaaPoista